VAUHDIN MAAILMA
Moottoriurheilun ykköslehti
Moottoriurheilumme jatkaa vahvoja esityksiään sekä kilpailutoiminnassa että suomalaisten mielissä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat todistaneeet lajin suosion yhä jatkavan kasvua, sillä vain jääkiekko pääsee juuri ja juuri suosiossa moottoriurheilun edelle. Vauhdin Maailma on ollut moottoriurheilun ykköslehti vuodesta 1965, siis niistä ajoista lähtien, jolloin kuljettajiemme nousu kansainväliseen eliittiin alkoi. Sen lähtölaukauksena toimi Timo Mäkisen Monte Carlo-rallin voitto juuri samana vuonna. Vauhdin Maailma on ainoa suomenkielinen lehti, joka kattaa koko moottoriurheilun kirjon. Sanomattakin on selvää, että rallit ja Formula-ykköset ovat valta-asemassa. Vuoden huipputapahtuma on kotoinen MM-tapahtumamme Neste ralli. Vauhdin Maailma on jo lähes 30 vuoden ajan tehnyt kilpailun katsojaoppaan ja viime vuodet myös virallisen kisaohjelman. Se ilmestyy elokuun lehden mukana kaikille Vauhdin Maailman lukijoille automaattisesti. Moottoripyöräily on vahvistanut merkittävästi asemaansa viime vuosina. Suomeen on tullut maailmanmestaruuksia ja muita menestyksiä kuin liukuhihnalta. Samalla kaksipyöräisten merkitys Vauhdin Maailman sivuilla on kasvanut. Vauhdin Maailma palvelee myös moottoriurheilun laajan kirjon "pienlajeja". Sivuilta löytyy niin mikroautoilun, autosuunnistuksen, moottorikelkkailun kuin historic-tapahtumien raportteja. Ammattilehtenä Vauhdin Maailma keskittyy hyvin paljon tapahtumien taustoihin. Lisäksi sen Tulospörssi ja tilastotiedot ovat maan kattavimmat. Eipä siis kumma, että Vauhdin Maailma on moottoriurheilun pikkujättiläinen, jonka vuosikertoja säilytetään pitkään. Lehden sivuilta löytyy myös huippukuljettajien omia palstoja. tällä hetkellä niitä pitävät mm. ralliautoilun kuumin nouseva nimi Marcus Grönholm, joka on vuosikymmenen kuulunut Vauhdin Maailma-Teamiin sekä enduron seitsenkertainen maailmanmestari Kari Tiainen. Kilpailukaluston esittelyt ja vertailut sekä eksoottisen siviilikaluston katselmukset kuuluvat nekin luonnollisena osana Vauhdin Maailman toimialaan. Siinä missä muut lehdet ajavat pääasiassa autojen ja moottoripyörien perusmalleja, Vauhdin Maailma-lehti esittelee myös urheilullisempaa valikoimaa. Moottoriklinikalla perehdytään alan tekniikkaan ja opastetaan lukijoita vauhdin maailman saloihin. Pieni ei ole se kilpailukaluston määrä, joka on viritetty teräkuntoon Vauhdin Maailman viritysklinikan ohjeiden mukaan. Vauhdin Maailma tarjoaa myös merkittäviä kanta-asiakasetuja. Vauhdin Maailman kautta voi tilata moottoriurheilutuotteita edullisemmin kuin muualta. Tervetuloa siis mukaan suomalaisten suosikkilajin pariin. vauhdin Maailma ajaa lukijoiden puolesta "kaasu pohjassa" milteipä lajista riippumatta. Tilaa nyt Vauhdin Maailma!
|
|